Mun elämä tammikuusta on muuttunut ihan hirveästi.
Oon viimeiseksi kertonut täällä, että olin ottanut Turun etsivänuorisotyöhön yhteyttä.
Siitä edettiin oman kunnan, Nousiaisten työntekijälle.
Pääsin silloin tapaamaan etsivänuorisotyöntekijää ja suunniteltiin mun koulusta eroamista. Päivänä kun menin hakemaan eropapereita Klassillisesta, niin juttelin siellä opon kanssa ja mietittiin yhdessä, että jos kuitenkin jatkaisin lukiota, mutta pienemmässä koulussa, Mynämäellä. Opo kehui Mynämäen lukiota ja lähes kahden kuukauden koulusta poissaolon jälkeen ajatus uudesta, pienemmästä kouluyhteisöstä kuulosti todella hyvältä.
Niinpä sitten soitin itse Mynämäen lukion rehtorille, selitin tilanteen ja pääsin sinne sisään pienten järjestelyjen kautta.
Odotin ihan hirveästi uuden koulun alkamista. Olin ihan super innoissani ja viimein kun pääsin kouluun, mulla oli tulevasta ihan super hyvä olo.
Opettajat oli ihania ja otti mut super hyvin vastaan, samoin toiset opiskelijat. Kaikki tuntui jotenkin 100 kertaa paremmalta kuin aikaisemmassa lukiossa.
Ensimmäinen viikko uudessa koulussa tuntui sujuvan ihan super hyvin. Kaikki palaset tuntui loksahtaneen vihdoinkin täydellisesti paikalleen.
Kunnes seuraavana maanantaina elämä tiputti taas kerran uuden pommin niskaan.
Äiti on taas sairastunut syöpään, tällä kertaa tilanne on huomattavasti pahempi kuin aiemmin.
Tämä on vaikuttanut huomattavan huonolla tavalla omaan hyvinvointiini ja koulunkäyntini on kärsinyt siitä todella paljon.
Ensimmäinen ratkaisu tilanteeseen oli se, että muutin pois kotoa omaan kotiin. Lähdettiin äidin kanssa etsimään mulle kämppää mahdollisimman läheltä kotia, ja niin, että pääsisin hyvin kouluun.
Sopiva kämppä löytyikin yllättävän nopeasti ja seuraavaksi piti järjestää rahoitus kuntton.
Muutin omaan asuntooni 1.4.
Vaikka tuntuu todella kamalalta ja itsekkäältä sanoa näin, olen voinut huomattavasti paremmin kun äidin sairaus ei ole ollut koko ajan läsnä. Omassa kodissa on oma hyvä energia ja täällä saan rauhoittua ja hengähtää oikeasti.
Tuntuu hyvältä saada itse päättää ja huolehtia milloin tekee ruokaa tai ylipäätään millaista ruokaa, milloin pitää lähteä ulos, milloin pestään pyykit yms.
Vaikka elämä omassa kodissa onkin lähtenyt hyvin käyntiin, välillä on myös tietysti vähän yksinäinen olo.
Olin voinut jo muutaman viikon muuton jälkeen todella hyvin, kunnes eräistä syistä (joita en tänne halua kirjoittaa) oloni romahti jälleen kerran pohjalle. Sen jälkeen en ole enää pystynyt käymään koulua.
Tänään viimeinkin, kolmen/neljän viikon koulusta poissaolon jälkeen, sain lääkäriltäni sairaslomatodistuksen.
Nyt olo on ehkä viimein hieman helpottunut. Tuntuu oikeasti todella hyvältä, kun joku konkreettisesti antaa sinulle luvan ja rauhan keskittyä vain itseesi ja parantumiseen.
Onneksi minulla on ihania ystäviä ja ihana perhe, ja koti on kuitenkin vain 5 minuutin ajomatkan päässä. Ei ole siis vaaraa jäädä vain kotiin makoilemaan.
Lisäksi olen vähän aktivoitunut liikunnan suhteen. Olen nyt jo kuukauden verran käynyt melkein joka viikko lenkillä toisen kummitätini ja tämän koiran, Rambon, kanssa.
Etenkin Ruissalossa on tullut vietettyä nyt aikaa, ja myös juhannuksena olisi tarkoitus viipyä siellä.
Muuta kovin ihmeellistä tässä nyt ei ole tapahtunut. Tosin viime lauantai-ilta vietettiin päivystyksessä yhtäkkisten vatsakipujen takia. Se oli jotain ihan järkyttävää. Vatsaa kouristeli ja poltti ihan sietämättömästi, samaten särki päätä. Sunnuntai meni kotona maatessa pienoisessa kuumeessa, vatsaa poltti yhä.
Eilinen ja tämä päivä on viimeinkin alkanut helpottaa, ehkä reseptilääke tekee kuin tekeekin tehtävänsä.
Tänään olen siivonnut omaa kotia, pessyt pyykit ja laittanut tiskit. Aamupäivällä oli se lääkärin tapaaminen ja sen jälkeen hammaslääkäri.
Ihanaa kun on viimein lupa rauhoittua ja nauttia auringosta ja alkavasta kesästä.
Lopuksi haluan vielä pyytää, että mummit, kummit ja kummien kaimat ette yrittäisi neuvoa minua vain esim. tämän postauksen perusteella, mitä minun kannattaisi tehdä esimerkiksi koulun suhteen.
Ymmärrän että tarkoitatte hyvää, mutta minulla on taustatiimi (äiti, isä, psykiatrian poliklinikan hklökunta, homeopaatti), jonka kanssa olen varmasti pohtinut näin suuria asioita, enkä tee esim. sairaslomalle jäämiseen littyvää päätöstä yksin tai vain hetken mielijohteesta.
Toivon että kunnioitatte ja tuette päätöksiäni, sillä kyseenalaistamisenne tässä tilanteessa saa minut vain epäilemään jo valmiiksi sovittuja ja päätettyjä asioita.
Kiitos jos jaksoit lukea loppuun saakka! Toivon teille kaikille onnellista alkavaa kesää, ja paljon voimia kouluun, töihin ja koteihin - kohta on loma! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti